Tässä siis, vihdoin ja viimein julkisena, tarinamme tehtävään kolme

On uuden huispaustehtävän aika. Tällä kertaa tehtävä on tavallista haastavampi, sillä joukkueen tulee etsiä omaa nimeään kuvastava elävä maskotti/ todiste, miten nyt haluattekin sitä kutsua, ja jokaisen jäsenen täytyy todistetusti osallistua sen hankkimiseen. Tiedossa on rutosti pisteitä onnistuneille joukkueille.

Deadline on 1.4, hop,hop!

~Toujous Pur

**********Kaksi viikkoa tehtävänannon jälkeen, Ahvenanmaan saaristoalue***********

”No jo on!” Brian Molko puuskahti ja kietoi takkiaan paremmin ylleen hyytävää tuulta vastaan. Villapipoon ja – huiviin sonnustautunut tyttö (joka muuten kulki nimellä Littlerat) hänen vieressään nyökkäsi: ”Tojulle on tainnut nousta valta päähän, ei meillä koskaan aiemmin ole tällaisia tehtäviä ollut.” ”Ja me valittiin aika typerä nimi”, Muhveli myönsi kylmästä kalisten, ”Näin jälkikäteen ajatellen.” ”Jos sitä oudon nollapostaajan viestiä on uskominen, meidän pitäisi olla lähellä lohikäärmeiden asuinsaarta ja näin ollen ikiomaa elävää maskottiamme ihan puolen tunnin sisällä”, Laku sanoi järkevästi (ja ollen samalla salaa tyytyväinen kunnollisesta takistaan). ”Sitä paitsi, me saimme tämän veneen vuokraamolta ilmaiseksi lainaan, niin kuin se tyyppi oli luvannutkin. Ties vaikka lohikäärme-jutussakin olisi jotain perää.” ”Dumbledore suojelee meitä joka tapauksessa, mitä ikinä teemmekin”, maisemia tarkkaileva Feen filosofoi hiukan ajatuksissaan. ”Sitä paitsi, tällä kertaa me ei olla jätetty suurinta osaa hommasta Barellan harteille, vaan ollaan kaikki paikalla”, Blizzard huomautti iloisena ja veneen kaiteeseen nojailevat Laku, Muhveli, Brian Molko, Feen ja Littlerat mumisivat hyväksyvästi. (Barellaa ei paikalla näkynyt: hän ahersi paraikaa veneen ohjaamossa käsikirja toisessa ja mikälienee-ruori toisessa kädessä, venettä ohjaten.)

Brian Molko irrotti katseensa maisemista ja silmäili karttaa.

”Mysteerihemmon kartan mukaan me ollaan kohta perillä. Käykää joku sanomassa Barellalle, että kiertää tuon pikku saaren oikealta puolelta. Vasemmalla näyttäisi olevan pinnanalaisia kareja.” Kaikki alkoivat totta kai juuri siinä silmänräpäyksessä tähyillä innokkaasti vasemmalle, mutta Muhveli ilmoitti menevänsä ja hypähteli liukkaan kannen poikki kajuuttaan. Loput Lohiksista seurasivat pian perässä tajuttuaan, että kajuutassa olisi luultavasti lämpimämpää kuin kannella.

Jotta tarinan juoni pysyisi mielenkiintoisena, välttämättömän täytyi tapahtua: Koko tyttöseitsikon tunkeutuessa pikkuruiseen kajuuttaan kaikkien onnistui sotkeutua toistensa jalkoihin ja kaatua valtavalla räminällä kuka minnekin. Joku törmäsi ruoriin, joka suureksi onnettomuudeksi jumiutui vasempaan reunaansa. Viimeisenä sisään tullut (ja näin vähiten mustelmilla oleva) Laku yritti vasta rimpuilla itseään irti niskaansa tippuneesta pelastusrenkaasta, kun vene tärähti vauhdilla vedenalaisiin kiviin.

”Huu. Haaksirikko”, kuului jonkun tukahtunut ääni.

”Vahingot eivät näytä pahoilta. Me päästään tällä luultavasti kotimatkakin”, Brian Molko ilmoitti, kun kaikki olivat päässeet rantautumaan aiemmin katselemalleen pikku saarelle. ”Hyvä, sillä minä en tarkkaan ottaen kertonut ihan kaikkea tästä meidän retkestä kotona”, Feen huokaisi, ”Ei sillä, ettenkö luottaisi Dumppikseen, mutta …” ” Ainakaan meidän ei tarvitse murtautua Korkeasaareen, niin kuin 3LP aikoo kuulemma tehdä”, Barella virnisti, ”ja Certemursujen maskottia en tahdo edes ajatella.” Kommentti sai aikaan keskustelun ja naurua muiden joukkueiden mahdollisista ongelmista. ”Laku taitaa tuntea jonkun mursuista. Voidaan kysyä siltä, mitä ne aikovat tehdä…” Blizzard ehdotti, ”Missä Laku muuten on?” Kukaan ei ehtinyt vastata, korkeintaan näyttää huolestuneelta, kun tyttöjen selän takaa kuului hihkaisu: ”Minä löysin meille lohikäärmeen!” Laku juoksi muiden luo sylissään jotain, joka näytti lähinnä karvaiselta tyynyltä Otus näytti vielä enemmän tyynyltä, kun sitä katsoi lähempää. Sillä tosin oli pienet, suklaanruskeat silmät ja teräväkyntiset tassut ja juuri silloin se aukaisi pienen, vaaleanpunaisen suunsa haukotukseen. ”Söpö”, kuului Barellan tuomio, ”muttei todellakaan lohikäärme.” ”Arvatkaa, mitä minulle tulee mieleen: muumien tahmatassut!” Littlerat hihitti. ”No mutta minähän olen!” tahmatassu huudahti yhtäkkiä, kesken haukotuksensa, ”ja söpö ja aatelinenkin vielä!” Se shokeerasi tytöt hiljaisiksi. ”Jaah”, Brian Molko sanoi sitten ovela ilme kasvoillaan. ”Harmi, ettei meillä ole minkään sortin käyttöä tahmatassuille. Sääli tosiaan.” ”Miten niin ette tarvitse tahmatassuja? Mehän olemme maailman hyödyllisimpiä!” tahmatassu kiljaisi loukkaantuneena. ”Me tarvitsemme lohikäärmettä. Tai ainakin jotakuta, joka suostuu virallisesti vakuuttamaan olevansa lohikäärme.” Tahmatassulla kesti jonkin aikaa tajuta, mistä oli kyse. ”Haa!” se sanoi sitten, ”mutta tahdon vastalahjan. Tuon retkikeittimen, joka teillä on. Kalojen kokkaaminen avotulella ei ole kivaa enää silloin, kun sitä joutuu tekemään joka päivä. Sitä paitsi, näillä tassuilla” (Tahmatassu heilutteli hetken aikaa käpäliään sääliä kerjäten), ”-on hankala kerätä puita.” ”Saat sen”, Brian Molko lupasi nopeasti, ”ja vaikka vähän polttoainettakin, tai mitä lienee.” ”Marinolia tai valopetroolia”, Muhveli lisäsi avuliaasti, ”Otin molempia mukaan, koska en ole varma, millä tuon saa päälle.” ”Ööh, tuota”, Barella kysyi varovasti, ”jos tahmatassuja on oikeasti olemassa, miten on Potterien laita? Onko taikamaailmaa oikeasti olemassa?” Tahmatassun bambinsilmät siristyivät omahyväisesti: ”En kerro”, se sanoi, ” ellen saa myös tuota venettä!” ”Sinä saa-”, Feen aloitti innokkaasti (epäilemättä sydämenkuvat ja nuori Malfoy silmissä vilkkuen), mutta Brian Molko tökkäsi häntä kyynärpäällä kylkeen. ”Et saa. Meillä täytyy olla jotain, jolla palata mantereelle, eikä tämä vene edes ole meidän.” Tahmatassu ei näyttänyt erityisen pettyneeltä. ”Parempi keitin kuin ei mitään.”

Koska juttu oli sovittu, tytöt ryhtyivät rivakasti naamioimaan tahmatassua lehtien sun muiden etäisestikin suomuja muistuttavien oksien peittoon. Sitten he videoivat tahmatassun virallisen tunnustuksen, jossa se kertoi olevansa ruotsalainen lohikäärme, äärimmäisen verenhimoinen ja muutenkin hirveä. Tämä video hämmensi vuotislaisia vielä monen vuoden ajan, vaikkeivät Lohikset kummoisia pisteitä ”hyvän yrityksen”- erikoismaininnan lisäksi siitä saaneetkaan. Voiton tehtävästä vei 3LP, tosin kaikki epäilivät tuloksen olevan vahvasti manipuloitu.